Kotkalaiset naisten huippukoripallossa: Kotkalaisseurojen kaikkien aikojen pääsarjapelaajat
Eniten pääsarjakausia kotkalaisseuroissa pelanneet
Eniten pääsarjakausia kotkalaisseuroja pelanneiden lista on
kärjen osalta samanlainen kuin kotkalaisten pelaamien pääsarjakausien kärki.
Kärjessä keikkuvat Auli Nyman ja Laura Lehtoranta, vaikka Auli kaksi ja Laura
yhden kauden Kotkan ulkopuolella pelasikin.
o aiemmassa katsauksessa mainittujen kotkalaiskasvattien
lisäksi on syytä nostaa esiin KTP:ssä komean uran pelanneet Jaana Ahokas (11
kautta) ja Outi Laakkonen (10 kautta) sekä kolmessa kotkalaisseurassa yhteensä
10 kautta pelannut Minna Asplund.
Eniten pääsarjakausia kotkalaisseurassa pelannut
ei-kotkalaislähtöinen on virolainen Ülle Järv. Järv oli ensimmäinen Kotkassa
pelannut ulkomaalaisvahvistus. Kaikkiaan yhdeksän kautta kotkalaisseuroissa
pelannut Järv kuuluu eittämättä kotkalaisen naiskoripallon suuriin.
Taulukko 10. Eniten pääsarjakausia kotkalaisseuroissa pelanneet |
Eniten pääsarjaotteluita kotkalaisseuroissa pelanneet
Eniten pääsarjaotteluissa kotkalaisseuroissa on pelannut
Laura Lehtoranta (511 ottelua). Lehtoranta on samalla ylivoimaisesti eniten
pääsarjaotteluita Peli-Karhuissa pelannut pelaaja.
Seuraavina ottelumäärissä tulee KTP:ssä uransa aloittaneet
ja PeKa:ssa ne päättäneet Auli Nyman (399 ottelua) ja Elina Lehtonen (303).
Eniten pääsarjaotteluita KTP:ssä pelannut on kuitenkin 277 ottelun Tarja
Tuomala (Ohtamaa).
Aktiivipelaajista eniten pääsarjaotteluita
kotkalaisseuroissa on pelannut Linda-Lotta Lehtoranta, joka on ohittanut
Peli-Karhuissa pelattujen otteluiden määrässä jo Mia Forssin ja Reetta
Piiparin.
Ulkomaalaisvahvistuksista eniten otteluita kotkalaisseuroissa on pelannut luonnollisesti Ülle Järv (198 ottelua). Toinen ulkomaalaisvahvistus, joka mahtuu ottelumäärissä kotkalaisseurojen TOP25-listalle, on Peli-Karhuissa 2006-2009 ja 2010-2011 yhteensä neljä kautta ja 122 ottelua pelannut Shanika Freeman. Freeman pelasi itsensä PeKa-legendojen joukkoon, sillä hän saavutti seurassa peräti kolme Suomen mestaruutta ja yhden SM-pronssin. Joukkuemenestyksellä mitaten Freeman onkin kaikkien aikojen paras Kotkan ulkopuolelta tullut kotkalaisseurojen pelaaja.
Taulukko 11. Eniten pääsarjaotteluita kotkalaisseuroissa pelanneet |
Eniten pisteitä kotkalaisseuroissa pääsarjassa tehneet
Kotkalaisseurojen kaikkien aikojen korikuningatar on
luonnollisesti yli 6 000 pistettä seurojen riveissä viimeistellyt Auli
Nyman. Suomikoriksen legendaa seuraavat vähintään kotkalaisen koripallon
legendoihin kuuluvat Elina Lehtonen (4 201) ja Laura Lehtoranta (3 194).
Aktiivipelaajista korkeimmalla ja jo koko listan neljäntenä on jälleen Linda-Lotta Lehtoranta.
Pistetilaston TOP25-listalle mahtuu peräti kymmenen ulkomaalaisvahvistusta. Korkeimmalla heistä ovat jo ottelumäärissä listalle mahtuneet Shanika Freeman (2 287) ja Ülle Järv (1 963 ottelua). Listalla kovassa nousussa on Peli-Karhuissa nyt kolmatta kauttansa pelaava Zykera Rice, joka on nostanut itsensä jo kotkalaisseurojen kymmenenneksi kovimmaksi korintekijäksi.
Taulukko 12. Eniten pisteitä kotkalaisseuroissa pääsarjassa tehneet pelaajat (tilanne 5.2.2022) |
Parhaalla pistekeskiarvolla kotkalaisseuroissa pääsarjassa pelanneet
Pistekeskiarvolla mitattuna kotkalaisseurojen kaikkien
aikojen korintekijä on Peli-Karhuissa vuosina 2000-2002 pelannut Jackie
Washington. Washington pelasi Peli-Karhuissa 54 ottelua peräti 23,3 keskiarvolla.
Washington on saanut kuitenkin haastajan, sillä PeKa:n tämän hetken ykköstähti
Zykera Rice on pelannut Naisten Korisliigaa toistaiseksi huikealla 22,4 pisteen
ottelukeskiarvolla.
Kärkikaksikon takana löytyy toinen kaksikko, joiden
urakeskiarvo PeKa:ssa oli yli 20 pistettä. Kaksikko Krystal Vaughn ja Lisa Lee
eivät olleet pelkkiä korintekijöitä, sillä molemmat johdattivat kahden PeKa-kautensa
aikana joukkueensa osaltaan yhteen SM-kultaan ja yhteen SM-hopeaan.
Edellä mainittujen lisäksi ulkomaalaispelaajista listalta on
syytä nostaa esiin Ashley Haynes (17,2 ppg) ja Daisha Simmons (14,1 ppg).
Molemmat voittivat Peli-Karhuissa kaksi SM-kultaa ja tulivat molemmat valituksi
kertaalleen finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Suomalaisista pelaajista kymmenen kärkeen kiilaavat Taru Tuukkanen (17,0 ppg) ja Auli Nyman (15,3 ppg). Taru Tuukkanen on suomikoriksen todellisia ikoneita. Häntä voi pitää toistaiseksi ainoana pelaajana, jonka voi nostaa edes samaan keskusteluun Lea Hakalan kanssa kaikkien aikojen naiskoripalloilijasta. Toki PeKa-kasvatti Awak Kuier on lupaavalla matkalla tälle tasolle. Tuukkanen pelasi Peli-Karhuissa kaksi kautta, saavuttaen molemmilla joukkueensa kanssa SM-hopeaa.
Muista muualta Suomesta Kotkaan tulleista on syytä nostaa esiin kahden Suomen mestaruuden Maiju Bland ja Noora Järvikangas. Äänekosken Huiman kasvatti Bland pelasi Kotkassa kolme kautta 9,1 pisteen keskiarvolla ja voitti visiittinsä aikana kahden mestaruuden lisäksi yhden SM-pronssin. Vielä tälläkin kaudella ainakin Suomen Cupin voittamaan palannut KaPo-kasvatti Noora Järvikangas voitti puolestaan molemmilla PeKa-kausillaan Suomen mestaruuden. Järvikankaan pistekeskiarvo Peli-Karhuissa on kunnioitettava 11,2 pistettä ottelua kohden.
Taulukko 13. Parhaalla pistekeskiarvolla kotkalaisseuroissa pääsarjassa esiintyneet pelaajat, vähintään 50 ottelua (tilanne 5.2.2022) |
Kotkalaista naiskoripalloa käsittelevän blogisarjan muut osat:
- Kotkalaisseurojen kasvatit kotimaisessa pääsarjassa
- Kotkalaisseurojen kasvatit kansainvälisillä kentillä
Kommentit
Lähetä kommentti