Asiantuntijakatsomosta

Liikunta – tai pikemminkin liikkumattomuus – on noussut viimeisen vuoden aikana vahvasti yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun. Jopa niin vahvasti, että liikkuminen näkyy myös aiempaa vahvemmin työnsä pian aloittavan uuden hallituksen uunituoreessa hallitusohjelmassa. Hallitus on asettanut tavoitteekseen kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Tämän toteutumiseksi laaditaan liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn poikkihallinnollinen ohjelma. Olympiakomitea kommentoi hallitusohjelmaa tiedotteessaan , toteamalla, että hallitusohjelmassa toteutuu liikunta- ja urheiluyhteisön esille nostamia tavoitteita kattavasti. Itseäni jäi kuitenkin mietityttämään, että jäikö seuratoiminta myös hallitusohjelmassa liikkumisen ja huippu-urheilun jalkoihin. Suomi liikkeelle Hallitusohjelma sisältää kolmen sivun kuvauksen Suomi liikkeelle -ohjelmasta. Ohjelman tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Tavoite on hyvä ja tärkeä. Myös näkemys siitä, että tavoittee

Suomalaisessa urheilu- ja liikuntakeskustelussa ovat viime aikoina korostuneet liikkumattomuus, harrastusten kustannukset sekä junioritoiminnan liika kilpailullisuus. Kaksi jälkimmäistä on monessa puheenvuorossa koettu olevan keskeisiä syitä ensimmäiseen. Yleinen totuus tuntuu olevan, että liikuntaharrastusten korkeiksi karanneet kustannukset ovat merkittävä syy siihen, että lapset ja nuoret lopettavat harrastuksen. Yksi tuoreimmista ulostuloista asian tiimoilta oli Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Riikka Pakarisen haastattelu Helsingin Sanomissa (30.5.2023). Pakarinen toteaa haastattelussaan ”Nähdään hälyttäviä asioita, kun lapset ja nuoret eivät liiku. Moni lapsi on pudonnut harrastuksista kalliiden kustannusten takia. Siksi valtion pitäisi tukea entistä enemmän seuratyötä.” Onko harrastusten korkeat kustannukset niin yleinen ja merkittävä syy harrastusten lopettamiselle kuin käytävässä keskustelussa annetaan ymmärtää? Mitä asiasta kertovat lasten ja nuorten harrastamisesta te