Koripallon syytä iloita lisenssiennätyksestä, mutta samalla luoda katse jo tulevaisuuteen

Koripallo tekee tällä kaudella uuden komean lisenssiennätyksensä. Lisenssimäärä on tällä hetkellä (1.4.) 21 361 ja se noussee loppukauden aikana vielä sen verran, että aiempi lisenssiennätys kaudelta 2018-19 tultaneen ylittämään melkein tuhannella lisenssillä. Koripalloperheen on syytä olla ylpeä koronan varjossa syntyvästä uudesta ennätyksestä. Kauden päätyttyä liiton toimistolla ja etenkin monessa koripalloseurassa on syytä ottaa lasillinen – tai toinenkin – ja onnitella itseään hyvin vedetystä kaudesta. Samalla on kuitenkin hyvä nostaa katse pallosta ja katsoa jo tulevaan. Yksi pohdittava asia on, että miten liitto ja seurat vastaavat mm. Helsingin Sanomien 15.3. ansiokkaassa artikkelissaan esiin nostamaan väestökehityksen tuomaan haasteeseen.

Hesarin esiin nostama haaste pienenevistä ikäluokista ja muista väestömuutosten vaikutuksista ei ole uusi, mutta sitäkin tärkeämpi. Koripalloliitto nosti asian esiin pari vuotta sitten kauden 2018-19 lisenssiaineistolla tekemässään selvityksessä.  

Tilastokeskus julkaisi tällä viikolla vuoden 2021 väestörakennetilastot. Miltä koripallon tulevaisuus näyttää, kun asiaa tarkastelee suurimpien koripallokuntien lapsimäärässä tapahtuvien muutosten valossa? Kaivoin Tilastokeskuksen tietokannoista kolmenkymmenen suurimman koripallokunnan (lisenssien lukumäärä asuinkunnan perusteella 2018-19) väestötietoja ja tarkastelin niitä erityisesti lapsimäärän kehityksen valossa.

Kasvukolmion kärjet myös koripallon kivijalka

Aluekehitystä tarkasteltaessa puhutaan usein Helsingin, Turun ja Tampereen väliin jäävästä kolmiosta ja erityisesti tämän kolmion kärjistä eli pääkaupunkiseudusta, Turusta ja Tampereesta. Nämä kärjet muodostavat myös koripallon harrastajamäärien suhteen vankan kivijalan. Kaudella 2018-19 peräti 45 prosenttia harrastajista asui Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa tai Tampereella. Kun tarkastelua laajennetaan edellä mainittujen kaupunkiseutuihin eli Helsingin osalta mukaan tulee mm. Nurmijärvi, Hyvinkää, Järvenpää ja Kerava, Turun osalta Kaarina ja Tampereen osalta Nokia, niin näillä alueilla asui yli 60 prosenttia lajin harrastajista.

Mainitut suurkaupungit muodostavat myös lapsimäärän kehityksen suhteen poikkeuksen. Helsinki, Turku ja Tampere ovat kolmenkymmenen suurimman koripallokunnan joukosta ainoat kunnat, joissa on enemmän 5-9 -vuotiaita kuin 10-14 -vuotiaita ja Helsinki ainoa kunta, jossa on enemmän 0-4 -vuotiaita kuin 10-14 -vuotiaita. Kaskukolmion kärkien osalta lapsimäärän väheneminen ei näyttelekään sellaista roolia kuin muualla Suomessa. Lapsimäärä mahdollistaa harrastajamäärän kasvattamisen, mutta toki myös lasten harrastusmahdollisuudet ovat näissä suurissa kaupungeissa pienempiä kaupunkeja monipuolisemmat ja kilpailu harrastajista siten kovempaa.

Väestömuutosten näkökulmasta koripallolla on näissä suurissa kaupungeissa kuitenkin ainakin kaksi tunnistettua haastetta ja mahdollisuutta. Ensimmäinen on se, että kuinka hyvin laji onnistuu vetämään puoleensa ulkomaalaistaustaisia lapsia. Heidän osuus lapsista on etenkin pääkaupunkiseudulla jo nyt erittäin merkittävä ja koko ajan kasvamassa. Toinen mahdollisuus on näihin kaupunkeihin rakennettavat uudet, usein varsin lapsivaltaisiksi muodostuvat asuinalueet. Kuinka hyvin koripalloseurat jalkautuvat näille uusille asuinalueille? Vai toimitaanko siellä missä aina ennenkin ja jätetään nämä potentiaaliset uudet harrastajat muiden lajien ja harrastusten poimittavaksi.

Salo, Kotka ja Kouvola haasteiden edessä

Kun tarkastelee suurimpien koripallokaupunkien lapsimäärän kehitystä, niin tummia pilviä nousee erityisesti Salon, Kotkan ja Kouvolan ylle.

Synkimmältä lapsimäärän kehitys näyttää tällä hetkellä Salossa. Parhaassa harrastusten aloitusiässä olevia (5-9 -vuotiaita) on Salossa peräti neljännes vähemmän kuin 10-14 -vuotiaita. Tulevaisuus näyttää vielä tätäkin synkemmältä, sillä 0-4 -vuotiaita Salossa asui vuodenvaihteessa peräti 44 prosenttia vähemmän kuin nyt parhaassa juniori-iässä olevia 10-14 -vuotiaita. Ikäluokkaa kohden näitä nuorimpia salolaisia on noin 170 poikaa ja 166 tyttöä. Kyllähän tuosta määrästä vielä ikäluokkakohtaisia koripallojoukkueita rakentaa, mutta vaatii kyllä lajin vetovoiman ja suosion kasvattamista kaupungissa.

Kotka on Salon tavoin reilun 50 tuhannen asukkaan kaupunki. Ikäluokkien pieneneminen ei välttämättä vielä tällä hetkellä lyö näpeille, sillä 5-9 -vuotiaita on ”vain” 12 prosenttia vähemmän kuin 10-14 -vuotiaita. Sen sijaan 0-4 -vuotiaita on yli kolmannes vähemmän kuin 10-14 -vuotiaita. Tämä tietää haasteita KTP:n ja PeKa:n koripallotoiminnalle tulevien seuraavan 5-10 vuoden aikajänteellä. Kaudella 2018-19 koripalloa harrasti 5,3 prosenttia juniori-ikäisistä (U8-U19) kotkalaisista. Pojista koripalloa harrasti 4,5 prosenttia ja tytöistä 6,1 prosenttia. 7-12 -vuotiaista peräti 7,1 prosenttia pelasi koripalloa. Nämä olivat valtakunnallisesti kovia vetovoimalukuja, mutta näiden nostotarve tulevaisuudessa kertoo osaltaan siitä haasteesta, joka kotkalaisseuroilla on edessä jos ja kun kotkalainen koripallo halutaan jatkossakin pitää elinvoimaisena ja menestyvänä.

Kouvola on selvästi Saloa ja Kotkaa suurempi kaupunki. Koripallolla ei ole kuitenkaan yhtä vahvaa asemaa 80 000 asukkaan Kouvolassa. Tämä johtuu osaltaan siitä, että koripallolla ei ole juuri lainkaan asemaan eräissä kuntaliitoksilla Kouvolaan liitetyissä taajamissa kuten Myllykoski, Voikkaa, Inkeroinen ja Koria. Betonisen maineen omaavasta Kouvolasta onkin tullut osin maalaiskunta, kun peräti neljännessä kaupungin asukkaista asuu maaseutualueella. Väestökehityksen kääntyminen laskuun ja lapsimäärän pieneneminen koittelee myös Kouvolaa. Kaupungissa asui vuodenvaihteessa 0-4 -vuotiaita 30 prosenttia vähemmän kuin 10-14 -vuotiaita. Tämä edellyttää myös Kouvolassa lajin vetovoiman kasvattamista, jotta harrastajamäärät pysyisivät nykytasolla, vaikka ikäluokkien koot näyttäisivät nuorimmissa ikäluokissa olevankin noin sata tyttöä ja poikaa Kotkaa ja Saloa isompia.

Tässä tarkastelussa on hyvä muistaa ja ymmärtää, että 0-4 -vuotiaiden lukumäärä ei suoraan kerro paljonko kunnassa on kymmenen vuoden päästä 10-14 -vuotiaita. Tähän vaikuttaa merkittävästi myös se onko kunta muuttovoittoa vai muuttotappiota saava kunta mitä tulee alle kouluikäisiin ja koulunsa juuri aloittaneisiin. Myöskään tältä osin Salon, Kotkan ja Kouvolan tilanne ei näytä lupaavalta. Kouvola oli viime vuonna lukumääräisesti (-733) eniten väkilukuaan pienentänyt kunta. Myös Kotkan (-417) ja Salon (-162) väkiluku pieneni viime vuonna.

Pienissä koripallokunnissa lapsimäärä asettaa todellisen haasteen

Edellä käsiteltyjen kaupunkien osalta ei haastavasta tilanteesta huolimatta vaadita vielä taikatemppuja, vaan systemaattinen, pitkäjänteinen ja laadukkaaseen valmennukseen perustuva työ kantaa myös jatkossa. Monta kertaluokkaa haastavampi tilanne on monessa 15-20 tuhannen asukkaan perinteisessä koripallokunnassa.

Yksi lapsimääränsä kanssa tulevaisuudessa haasteissa oleva koripallokunta on Keski-Suomen ylpeys Äänekoski. Äänekoskella oli vuodenvaihteessa 0-4 -vuotiaita 38 prosenttia ja 5-9 -vuotiaita 16 prosenttia vähemmän kuin nyt parhaassa junnuiässä olevia 10-14 -vuotiaita.  Tämä tarkoittaa jatkossa entistä suurempia haasteita pitää Äänekoski siellä minne se eittämättä kuuluu – legendaaristen ja elinvoimaisten koriskuntien joukossa.

Vielä astetta kovempien haasteiden edessä lapsimääriensä kanssa ovat Forssa ja Uusikaupunki. Vorssassa ikäluokkien koko uhkaa pienentyä Ukia enemmän, mutta tällä hetkellä näyttää, että molemmissa kaupungeissa koripalloseurat joutuvat viiden-kymmenen vuoden päästä pyörittämään koripallotoimintaa niin pojissa kuin tytöissäkin ikäluokilla, joiden koko on noin 55 lasta. Tällaisilla lapsimäärillä ja koripallon nykyisellä vetovoimalla tulee haastavaksi saada joukkueellista pelaajia kasaan kahdesta tai edes kolmesta ikäluokasta. Niin pienempien kuin suurempienkin koriskuntien osalta on toki hyvä huomata, että laadukas toiminta vetää harrastajia myös naapurikunnista. Forssa imee koripalloilijoita mm. Jokioisesta ja Tammelasta. Aiemmin käsitelty Äänekoski saa pelaajia puolestaan mm. Jyväskylästä, Laukaalta ja Uuraisilta. Kuntarajat ylittävä harrastaminen antaa pienten kuntien seuroille vähän oman kunnan lapsimäärää paremmat toimintaedellytykset, mutta haasteita ei silti tule tulevaisuudessa puuttumaan.

Kokonaan oma lukunsa Suomen koripallokartalla on alle 9 000 asukkaan pohjalta ponnistava Karkkila. Se, että perinteinen ja lukuisia huippukoripalloilijoita kasvattanut koriskunta on tuolla väestöpohjalla edelleen Suomen 30 suurimman koriskunnan joukossa on todellakin hatunnoston arvoinen suoritus. Höökiä kohtaan kokemasi arvostuksen ja sympatian takia kylmääkin aika isosti, kun katselee Karkkilan lapsimääriä. Parhaillaan koristaipalettaan aloittelevia 5-9 -vuotiaita on Karkkilassa peräti 22 prosenttia vähemmän kuin edeltävää viisivuotisryhmää (10-14-v). Todellinen haaste näyttää kuitenkin olevan edessä, kun nykyiset 0-4 -vuotiaat tulevat koripalloikään. Tuon ikäisiä oli vuodenvaihteessa puolet vähemmän kuin 10-14 -vuotiaita. Ikäluokkakohtaisina keskiarvona tämä tarkoittaa, että Karkkilassa oli ikäluokkaa kohden 32 poikaa ja 25 tyttöä 0-4 -vuotiaita.  Kaudella 2018-19 peräti 12 prosenttia juniori-ikäisistä karkkilalaispojista pelasi koripalloa. Tulevilla lapsimäärillä koripallon vetovoiman pitää kuitenkin entisestään kasvaa, jotta laji säilyttää elinvoimaisuutensa tässä perinteikkäässä koriskylässä.

It ain't over till the fat lady sings

Koripallo tekee tällä kaudella upean lisenssiennätyksen. Uskon, että lajilla on haasteista huolimatta edessä myös valoisa tulevaisuus. Lajin vahva asema kasvukolmion kärjissä on kivijalka, jolle on hyvä rakentaa. Pienenevät ikäluokat on kuitenkin asia, jota laji ei voi sivuuttaa. Ainakin itse toivon, että laji kukoistaa jatkossa suurkaupunkien lisäksi niin perinteisillä, kuin myös esimerkiksi Vimpelin kaltaisilla uudemmilla pienillä korispaikkakunnilla myös jatkossa. Siksi on hyvä miettiä keinoja millä tämä mahdollistuu, eikä lihava nainen jatkossakaan laula näillä paikkakunnilla, vaan koripallo elää ja voi hyvin.

Taika- tai sirkustemppujen sijaan lajin vetovoima ja elinvoima rakentuu jatkossakin luonnollisesti laadukkaaseen toimintaan. Toisena kivijalkana toimii näkemykseni mukaan seurojen systemaattisuus ja pitkäjänteisyys. Se takaa, että lajin aloittaminen on mahdollista sukupuolesta ja ikäluokasta riippumatta ja pelaajapolku tarjoaa mahdollisuuden jatkaa sitä kohti aikuisuutta ja parhaimmillaan aina senioripeleihin asti. Toisena kivijalkana toimii luonnollisesti osaava ja innostava valmennus, joka sytyttää pienissä pelaajissa rakkauden lajiin ja joka kehittää näitä liekkiin roihahtaneita niin pelaajina kuin ihmisinäkin.

Mutta toki myös keinoja ja konsteja haastavan tilanteen ratkaisemiseksi pitää miettiä. Helsingin Sanomien artikkelissa nostettiin esiin 3x3-koripallo yhtenä ratkaisuna vastata tunnistettuun haasteeseen. Pidän tätä erinomaisena ratkaisuna ja uskon, että tämän konseptin kehittämiseen kannattaa satsata. Mielellään niin monipuolisesti, että se muodostuu toisaalta pelaajapoluksi niin perinteiseen koripalloon kuin myös 3x3-koripalloon. Ja toisaalta niin, että tarjolla on aito mahdollisuus jatkaa lajia 3x3:n parissa siinä vaiheessa, kun perinteisen koripallon harrastaminen ei enää kanna tai siihen ei ole omalla paikkakunnalla kenties enää mahdollisuuksia.

Toinen etsimättä mieleen tuleva keino koripallon elinvoimaisuuden säilyttämiseen pienillä paikkakunnilla on poikien ja tyttöjen sekajoukkueet. Onko tämä kuolleena syntynyt ajatus vai jotain, jonka toteuttamisen konsepteja pitäisi jatkossa entistä enemmän kehittää ja kokeilla?

Mitä muuta Koripalloliiton tai seurojen pitäisi miettiä ja tehdä, jotta koripallo on jatkossakin paitsi suurten kaupunkien myös pienten paikkakuntien laji?