Johtaako koripallon pelaajapolku kansainvälisille ammattilaiskentille

Tämä kirjoitus on päätösosa kolmiosaista blogisarjaa, jossa tarkastellaan johtaako suomalainen koripallon pelaajapolku miesten osalta kansainvälisille ammattilaiskentille. Blogisarjan ensimmäisessä osassa asiaa tarkasteltiin Koripalloliiton nuorten maajoukkueohjelman Sudenpolun näkökulmasta ja toisessa osassa ihmeteltiin kuinka hyvin koripallon pelaajakehityksen kruununjalokivi Helsinki Basketball Academy eli HBA onnistuu tavoitteessaan kansainvälisten koripallourien luomisessa. Tässä blogisarjan viimeisessä osassa tarkastellaan NCAA-koripallon roolia ja toimivuutta suomalaisen koripallon huippupelaajatuotannossa.

Yhdysvaltojen legendaarinen yliopistokoripallo (NCAA) ei luonnollisesti varsinaisesti kuulu suomalaisen koripallon pelaajakehitysjärjestelmään. Sillä on kuitenkin ollut vuosien aikana niin iso rooli osana koripalloilijoidemme urapolkua, että pelaajakehityksemme toimivuutta ei voida oikean arvioida katsomatta myös tätä ja erityisesti yliopistopelien jälkeistä vaihetta kyseisen reitin valinneiden koripallolahjakkuuksien osalta. Erityisesti NCAA-koripallon rooli on korostunut HBA-pelaajien seuraavana ura-askeleena.

Aina välillä kuulee korostettavan, että NCAA-koripallon pariin siirtymisessä on kyse yksittäisten pelaajien valinnasta, eikä Koripalloliitolla ole asian kanssa muuta tekemistä kuin korkeintaan tukeminen. Viime kädessä jokainen pelaaja tekee taustajoukkojensa kanssa omat valintasi, mutta kyllä ainakin allekirjoittaneen silmään kyse on vahvasti ”Koripalloliiton virallisesta linjasta”.

Ja kun historiankirjoja vähän pläräilee, niin näyttää, että tätä näkemystä tukee vuosien saatossa tapahtuneet pari käännettä. Vaikka blogisarjan aiheena onkin nykyisen pelaajatuotantomme toimivuus, niin aloitetaan tämä blogi pienellä historiakatsauksella.

Lampén avasi Ameriikan raitin – Bosman päätös todenteolla Euroopan ammattilaiskentät

Yhdysvaltain yliopistokoripallolla on ollut roolinsa suomalaisessa koripallossa jo vuodesta 1958 alkaen. Silloin lahtelainen Timo Lampén siirtyi ensimmäisenä suomalaisena Yhdysvaltain yliopistokoripallon korkeimmalle tasolle koripallostipendin turvin. Lampen pelasi Brigham Youngin yliopistossa kaksi kautta. BYU näyttelikin erittäin merkittävää roolia suomalaisten koripalloilijoiden Amerikan valloituksen ensivaiheissa. Samassa opinahjossa koripalloa ja elämää kävivät oppimassa legendaariset Kari Liimo (1965-69), Ville Vainio (1967-71) ja Monni Sarkalahti (1969-73) sekä vähän myöhemmin vielä Timo Saarelainen (1980-85).

Euroopassa ammattilaisena pelaaminen käynnistyi suomalaiskoripalloilijoiden osalta 1990-luvulla. Pioneereja olivat mm. 1990-luvun alussa pari kautta Belgiassa pelannut Sakari Pehkonen sekä Espanjan kakkostasolla sekä Unkarin ja Saksan pääsarjoissa pelannut Pekka Markkanen. Todenteolla suomalaiskoripalloilijoille ovet euroopan ammattilaiskentille avasi kuitenkin Bosman-päätös, joka poisti EU-maiden ammattilaissarjoista ulkomaalaiskiintiöiden käytön EU-pelaajien osalta. Kaudella 1996-97 nähtiinkin suomalaiskoripalloilijoilta jonkinlainen euroopanvalloitus, kun ammattilaisuransa ulkomailla avasivat ainakin Jyri Lehtonen Ranskan sekä Markku Larkio ja Juha Luhtanen Saksan pääsarjassa. Kautta aiemmin ammattilaisuransa Saksan kakkostasolla avannut Martti Kuisma pelasi kaudella 1996-97 sekä Italian että Saksan pääsarjoissa.

Edellä mainituista Pehkonen ja Lehtonen olivat ainoat, jotka eivät olleet ennen ammattilaisuraansa pelanneet NCAA-koripalloa.

Möttölän vanavedessä yliopistoon - Koposen kääntäessä suunnaksi Euroopan

Euroopan avautumisesta huolimatta kaudella 1996-97 viitoitettiin kuitenkin suomalaisten koripallolahjakkuuksien urapolkua myös tuleviksi vuosiksi vahvasti Yhdysvaltojen suuntaan. Suunnan vahvistajana toimi suomalaisittain kaikkien aikojen yliopistouran Utahissa aloittanut Hanno Möttölä.

Seuraavina vuosina yliopistokoripallon kautta ammattilaisuraansa pohjustivat mm. Mikko Noopila, Antti Nikkilä, Iiro Tenngren, Tuukka Kotti , Kimmo Muurinen ja Shawn Huff. Toki myös toisenlaisia ratkaisuja tehtiin. Tunnetuin poikkeus valtavirrasta oli Teemu Rannikko, joka nosti itsensä maailman parhaiden pelintekijöiden joukkoon Euroopan ammattilaiskentillä. Rannikon lisäksi myös ainakin Jukka Matisen neljä kautta Bundesliigassa sekä Ville Kauniston kahdeksan ammattilaiskautta osoittivat toisenlaisenkin urapolun olevan mahdollista.

NCAA-reitin viimeinen ryöpsähdys nähtiin 1986- ja 1987-syntyneiden kohdalla, kun yliopistopallon pariin siirtyi suomalaislahjakkuuksista Samuel Haanpää, Joonas Suotamo, Jari Vanttaja, Gerald Lee Jr, Mikko Koivisto ja Cedric Latimer.

Tämän jälkeen suomalaisten lahjakkuuksien suunnanmuutos oli kuitenkin dramaattinen. Suunnanmuutosta viitoitti varmaan osaltaan Teemu Rannikon esimerkki. Mutta vaikea on uskoa, että näin selkeä suunnanmuutos olisi tapahtunut ilman Pasilan päämajassa tapahtunutta uudelleenarviointia.

Vuonna 1988-1993 syntyneiden osalta suomalaisista nuorten maajoukkuepelaajista NCAA:n ykkösdivisioonaan siirtyi vain Lauri Toivonen ja Mikael Herbert. Samoista ikäluokista 18-20 -vuotiaina Euroopan ammattilaiskentillä debytoivat Petteri Koponen, Sasu Salin, Carl Lindbom ja Joonas Cavén. Kotimaisen Korisliigan kautta pidempään vauhtia hakivat ja ulkomaan ammattilaiskentillä myöhemmin debytoivat puolestaan Roope Ahonen, Matti Nuutinen, Antti Kanervo, Ilari Seppälä, Daniel Dolénc ja Antto Nikkarinen.

HBA käänsi suunnan jälleen yliopistokoripalloon

Seuraava suunnanmuutos ja NCAA-koripallon maineenpuhdistus on tehty ja nähty pitkälti Helsinki Basketball Academyn toiminnan käynnistymisen myötä ja erityisesti HBA-pelaajien johdolla. 1994-2002 -syntyneiden osalta peräti 23 suomalaisen koripallon kasvattia on pelannut NCAA:n ykkösdivisioonassa. Näistä pelaajista peräti 20 on HBA-taustaisia. Ohi HBA:n yliopistopallon pariin ovat siirtyneet Shawn Hopkins, Mubashar Ahmed Ali ja Olivier Nkamhoua.

Osaltaan yliopistoon siirtyneiden HBA-painotusta vahvistaa NCAA:n tiukentunut (tai ainakin sellaiseksi Suomessa tulkittu) linja, jonka mukaan Korisliigassa pelaaminen antaisi pelaajalle ammattilaisstatuksen ja siten estäisi tai hankaloittaisi merkittävästi yliopistokoripallon pelaamista.

Koripalloliittovetoisen HBA-NCAA -polun rinnalla onkin syntynyt toinen polku, joka johtaa Korisliigaseurojen kautta Euroopan ammattilaiskentille. Tätä kautta ovat kulkeneet ja ulkomaan ammattilaiskentillä debytoineet 1994-1997 -syntyneistä Alexander Madsen, Topias Palmi, Anton Odabasi, Henri Kantonen, Marius van Andringa, Joonas Lehtoranta, Aapeli Alanen, Okko Järvi ja Aatu Kivimäki. Kaikki edellä mainitut toki jossain vaiheessa nuorten maajoukkuetoimintaan osallistuneita ja siten myös liiton pelaajakehitysohjelman kasvatteja.

Minne vie Amerikan tie?

Kuten jo blogisarjan edellisessä osassa todettiin, niin melkein puolet Helsinki Basketball Academyn jättävistä pelaajista siirtyy Yhdysvaltoihin (37% NCAA I ja 12% alemmat tasot). Kolme tai neljä kautta HBA:ssa pelanneista peräti kaksikolmasosaa on siirtynyt Yhdysvaltoihin (57 % NCAA I ja 10 % alemmat tasot). Kaikkiaan 51 HBA-alumnista NCAA:n I-divisioonassa on pelannut 20 pelaajaa ja lisäksi seitsemän pelaaja on toistaiseksi pelannut vain alemmilla tasoilla (NCAA II, NAIA, PrepSchool, …).

NCAA I-divisioonassa pelanneista HBA-alumneista 13 on jo jättänyt yliopistokoripallon taaksensa. Yliopiston pölyt koristossuistaan karistaneista pelaajista kolme pelasi NCAA I:ssä täydet neljä kautta, yksi kolme kautta, peräti seitsemän kaksi kautta ja kaksi pelaajaa vain kauden.

Melkein kolmannes (4) NCAA-uransa lopettaneista pelaa tällä kaudella ammattilaisena ulkomailla ja vajaa neljännes (3) Korisliigassa. Kaikki ulkomailla ammattilaisina pelaavat ovat yhden tai kaksi yliopistokautta pelanneita. Vastapainoksi melkein puolet (46%) NCAA-uransa lopettaneista ei pelaa tällä kaudella huippukorista, joten melko iso osa yliopistokoripallon pariin siirtyneistä jää huippu-urheilun näkökulmasta sille tielle tai ainakin ura loppuu melko pian sen jälkeen.

Amerikan matkansa puhtaasti alemmilla koulutasolla tehneistä neljästä ex-märskyläisestä kolme on kadonnut huippukoripallon piiristä. Huippukoripallon parissa heistä jatkaa tällä kaudella kolmatta Korisliigakauttansa pelaava Henri Ventoniemi.

Ei-HBA-taustaisista yliopistopelaajista Shawn Hopkins on aloittanut kahden Korisliigakauden jälkeen ammattilaisuransa ulkomailla Islannin pääsarjassa.

Miltä näyttää yliopistopelaajien tilanne?

Tällä kaudella NCAA:n ykkösdivisioonassa pelaa kaikkiaan yksitoista suomalaista mieskoripalloilijaa. HBA-alumneja heistä on seitsemän ja kolme on Yhdysvalloissa koripallo-oppinsa saaneita (Jacob Grandison, Tomas Murphy ja Kai Kostmayer). Ainoa poikkeus näihin kahteen ryhmään on kolmatta NCAA-kauttansa pelaava Olivier Nkamhoua. Tosin HNMKY:n kasvattikin kuului kaudella 2016-17 HBA:n kokoonpanoon, mutta pelasi vain Namikan M1B- ja ASM-joukkueissa. Seuraavaksi kaudeksi Nkamhoua siirtyi jenkkeihin high school-koripallon pariin, josta tie vei parin kauden jälkeen Tennesseen yliopistoon.

NCAA I:ssä tällä kaudella pelaavista HBA-alumneista kaksi pelaa senior-kauttansa, yksi kolmatta, kolme toista ja yksi tulokaskauttansa. Lisäksi alemmilla koulutasoilla pelaa kolme ex-märskyläistä.

Yliopistopallon jälkeisiä urapolkuja on luonnollisesti vielä ennenaikaista ennakoida. Moniin edeltäjiinsä verrattuna usea suomalainen on kuitenkin saanut joukkueissaan hyvän aseman pelaten varsin hyviä minuutteja. Tämä kertonee kehittyneestä pelaajatuotannosta ja/tai entistä huolellisemmasta taustatyöstä NCAA-koulua valittaessa. Tämä puolestaan antaa toiveita siitä, että jatkossa aiempaa isompi osa pelaajista jatkaa yliopistouran päätyttyä huippukoripallon parissa ja kenties yhä useampi myös ulkomaan ammattilaiskentillä.

Pieni huoli toki on, että toistaiseksi Suomessa koripallo-oppinsa saaneista suomalaista vain Olivier Nkamhouan (21.7 mpg) peliminuutit näyttäisivät olevan viime kaudesta nousemassa. Toisaalta ehkä viime kaudella yli 25 minuutin keskiarvolla pelanneiden Jesper Granlundin (24,1 mpg), Mustapha Amzillin (19,2 mpg) ja Ville Tahvanaisen (18,8 mpg) minuuteista ei vielä kriisipalavereja kannata järjestää.

Loppusanat

Yhdysvaltain yliopistokoripallo näyttelee tällä hetkellä tärkeää roolia suomalaisen koripallon huippupelaajakehityksessä. Aiemmin korostettiin usein myös reissulta saatavaa tutkintoa, mutta tällä hetkellä mennään päävalmentajankin lausumana koripallon ehdoilla.

Mikään hopealuoti yliopistokoripallo ei näyttäisi olevan. Eikä näin varmaan kukaan uskottelekaan. Putkesta tulee pelaajia ulkomaan ammattilaiskentille ja yksittäisten tapausten osalta aina kirkkaimmille parketeille asti. Toisaalta melko isolla osalla pelaajista koripalloura kääntyy yliopistossa huippu-urheilun näkökulmasta laskuun tai jopa päättyy.

Toisaalta on hyvä muistaa, että niin tapahtuu myös kotoisen Korisliigan ja/tai Euroopan akatemiat tai ammattilaiskentät valinneiden lahjakkuuksien osalta. Ja koskaan emme lopulta tiedä olisiko toisenlaisen polun valitseminen johtanut juuri kyseisen pelaajan osalta toisenlaiseen lopputulokseen.

Lähivuosien osalta on mielenkiintoista seurata jatkuuko HBA-taustaisten pelaajien virta ison veden taakse vai onko Luukas Vaaran esimerkki esimakua tulevasta ja pelaajia siirtyy jatkossa enemmän myös Euroopan ammattilaiskentille. Tulevaisuus näyttää. Ja historiankirjoitus sitten vuosien päästä lopulta kertoo kuinka hyvin suomalaisen koripallon pelaajakehitys tässä ajassa on onnistunut.

Blogisarjan aiemmat osat luettavissa:

Hae tästä blogista

Asiantuntijakatsomosta